Hope in Action 2017

14435334 1096137970422932 1832774799694146692 oVuonna 2017 on mahdollista päästä mukaan toimimaan ryhmänjohtajana neljällä valtakunnallisella leirillä: Kiponniemen Seuriksilla I ja II sekä uudenvuoden ja kesän JunnuDyniksillä. Ryhmänjohtajien hakuprosessi on yhteinen kaikille neljälle leirille - vähemmän lomakkeiden täyttöä siis! Lisäksi kesän leirien koulutus toteutetaan yhdessä.

Haku päättyi 31.12. Valinnoista tiedotetaan helmikuun alussa. 

Kuka voi hakea isoseksi?

Seuriksille haetaan vähintään kaksi vuotta leiriläisiä vanhempia isosia: ensi kesän nuorimmat isoset ovat siis vuonna 2000 syntyneitä.

JunnuDyniksille etsitään sekä vähintään kaksi vuotta leiriläisiä vanhempia apuryhmänjohtajia että täysi-ikäisiä ryhmänjohtajia.  Vuonna 2017 nuorimmat apuryhmänjohtajat ovat siis 2001 syntyneitä.

Miten voin hakea mukaan? (kesän 2017 haku on päättynyt, 2018 haku alkaa syyskuussa 2017)

Osa 1: sähköinen henkilötietolomake

Täytä nettilomakkeeseen perustiedot itsestäsi.

Osa 2: Esittelyvideo

Kuvaa tai pyydä kaveria kuvaamaan itsestäsi lyhyt video - maksimipituus 1 minuutti eli 60 sekuntia. Kerro videolla itsestäsi (harrastukset, erityistaidot joista on hyötyä leirillä), uskostasi (kauanko olet ollut uskossa), seurakunnan merkityksestä sinulle (mihin toimintaan osallistut, onko sinulla jokin vastuu seurakunnan toiminnassa, oletko ollut mukana vastuullisena oman seurakuntasi leireillä tai valtakunnallisilla leireillä) sekä siitä, miksi haluat tänä kesänä mukaan hakemallesi leirille.

Lähetä video sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen nana.kivimaki(at)svk.fi. Pakkaa tiedosto niin pieneksi, että se oikeasti mahtuu sähköpostiin liitteeksi - valintoja tehtäessä haluamme keskittyä videoidenne katsomiseen eikä katkenneiden vimeolinkkien korjailuun. Kirjoita sähköpostin otsikoksi "ryhmänjohtajahakemus"

Osa 3: seurakunnan suositus

Pyydä seurakuntasi työntekijää/vanhimmiston jäsentä täyttämään seurakunnan suosituslomake ja palauttamaan se joko skannattuna osoitteeseen nana.kivimaki(at)svk.fi tai postittamaan osoitteeseen ryhmänjohtajahakemus/SVN ry, Sairaalankatu 5-7, 33100 Tampere.