Polun perustuksia: Miksi tarvitaan kristillistä kasvatusohjelmaa?

140493231_ee7cd603cc_m_by_weird_beardJokaisella uskovalla isällä ja äidillä on yhteinen huoli ja toive omasta lapsestaan: ”Kun­pa minun lapsestani kasvaisi tasapainoinen, Jumalaa rakastava aikuinen.” Jokainen vanhempi toivoo omalle lapselleen hyvää. Seurakunnan tehtävä on auttaa vanhempia lasten hengellisessä kasvatuksessa.

Yhteiskuntamme maallistuu jatkuvasti. Erityisesti nuoret vieraantuvat kristinuskosta ja  kirkosta eroamisen ollessa helppoa se on myös yleistä. Myös lainsäädäntöä ollaan jat­kuvasti viemässä kauemmas kristillisistä arvoista.

 

 

Myös vapaakirkolliset nuoret yhä useammin jättävät seurakunnan kuin liittyvät siihen eivätkä siirry kirkon varsinaisiksi jäseniksi. Vapaakirkollinen nuori tulee valinnan paikalle 15-18-vuotiaana. Häneltä kysytään, tahtooko hän siirtyä alaikäisestä varsinaiseksi jäse­neksi Vapaakirkkoon. Jäseneksi otettavalta edellytetään henkilökohtaista kristillistä us­koa ja sitoutumista Vapaakirkon periaatteisiin. Tilastojen mukaan vain noin puolet liittyy varsinaisiksi jäseniksi. Tämä tarkoittaa, että vain noin puolet uudesta sukupolvesta ja­kaa vanhempiensa vakaumuksen.

Vapaakirkon jäsenten ikäjakauma noudattelee täl­lä hetkellä melko tarkasti Suomen väestöja­kaumaa. Olavi Rintala totesi Vapaakirkon vuosi­kokouksessa vuonna 2007: ”Olemme ikääntyvä ja keski-ikäistyvä kirkkokunta.

Heilläkin, jotka liittyvät varsinaisiksi jäseniksi, on pääosin heikko tai hajanainen käsitys uskon perusteista ja uskovan elämästä. Voi olla että joku on ollut mukana seurakunnan toiminnassa koko lapsuutensa ja nuoruutensa, mutta pelastuksen perusasiat ovat hänelle silti epäselvät. Hän ei esimerkiksi osaa sa­noa, millä perusteella hän voi olla varma uskostaan ja pelastuksestaan.

vapispaidatSeurakuntien lapsityö on käytännössä monesti aliarvostettua. Lapsityö nähdään liian usein lastenhoitona tai lasten viihdyttämisenä. Lapsille järjestetään ohjelmaa, jotta aikui­set voivat pitää omia ”tärkeitä kokouksiaan”. Lapsityön vastuullisia saatetaan esimerkik­si kysellä, kun muut vastuupaikat on jo jaettu. Samoin lapset ja nuoret nähdään seura­kunnassa liian usein ”tulevina aikuisina” eikä jo nyt tärkeinä ja täysivaltaisina seurakun­taperheen jäseninä. Kuitenkin juuri heillä on korvaamattoman paljon annettavaa koko seurakunnalle.

Silloinkin kun lapsityöhön paneudutaan, opetukset ovat usein hajanaisia Raamatun ker­tomuksia. Lapsi saattaa kuulla tarinan Danielista leijonan luolassa tai Nooasta veden­paisumuksessa monta kertaa pyhäkoulutaipaleensa aikana, muttei välttämättä ymmärrä miten ne liittyvät hänen arkensa valintoihin. Myös ohjaajat vaihtuvat usein ja siksikin jat­kuvuus jää heikoksi.

Vapis316-kasvatusohjelma tahtoo antaa vastauksen edellä mainittuihin haastei­siin. Jotta jälkeemme tuleva sukupolvi rakastaisi Jumalaa, meidän on kiinnitettävä huo­miomme lapsiin. Meidän tulee uudelleen ottaa vastuu uuden sukupolven kasvattamises­ta kristilliseen uskoon ja elämään. Seurakunnan tulee tukea paremmin vanhempia ja perheitä heidän kasvatusvastuussaan. Tehdään yhdessä – seurakunta ja perhe.

Katso lisää aiheesta Vapis316 sivulta.