Lapsi- ja nuorisotyöntekijöille ja valtakunnallisten lapsi- ja nuorisotyömuotojen johtajille
Voimaantumispäivien tarkoitus on tulla yhteen kohtaamaan työtovereita ja Jumalaa. Samalla on mahdollisuus puhua elämästä ja työstä vertaistensa kanssa. Tai voi myös vaan levätä.
Ohjelmassa on ylistys- ja rukoushetkiä, lyhyitä inputteja, saunomista, ulkoilua ja hyvää ruokaa.
Paikalle voi tulla myös valin osaksi aikaa – mutta miksi tekisit niin.
Aloitamme yhdessä lounaalla maanantaina klo 12 ja lähdemme kotiin keskiviikon klo 12 lounaan jälkeen. Ohjelmassa tulee olemaan päivittäin joitain kellonaikoihin sidottuja yhteisiä rukous- ja ylistyshetkiä, raamatunlukuhetkiä ja keskusteluhetkiä. Yhteisten hetkien lisäksi päivää rytmittävät Kiponniemen ruuat. Hetkien väliset ajat saat etsiä Jumalaa ja yhteyttä itsellesi luontaisella tavalla joko yksin tai työtovereidesi kanssa.
Hinta: 75€, riippumatta siitä kuinka pitkäksi ajaksi osallistut. (Huomaathan, että tämän tulisi olla osa työaikaasi, jolloin työnantaja maksaa kulusi)
Ilmoittautuminen päiville on päättynyt 6.3. – mahdollisia peruutuspaikkoja voit tiedustella nana.kivimaki(ät)svk.fi