Voimaantumispäivät 2025

Lapsi- ja nuorisotyöntekijöille ja valtakunnallisten lapsi- ja nuorisotyömuotojen johtajille

Voimaantumispäivien tarkoitus on astua pois arjen palaveripyörteestä ja tulla yhteen kohtaamaan työtovereita ja Jumalaa kaikessa rauhassa. Samalla on mahdollisuus puhua elämästä ja työstä vertaistensa kanssa. Tai voi myös vaan levätä.

Ohjelmassa on ylistys- ja rukoushetkiä, lyhyitä ajatuksia ja keskustelua, saunomista, ulkoilua ja hyvää ruokaa.

Paikalle voi tulla myös valin osaksi aikaa – mutta miksi tekisit niin.

Aloitamme yhdessä päivällisellä tiistaina klo 17 ja lähdemme kotiin torstaina klo 12 lounaan jälkeen. Ohjelmassa tulee olemaan päivittäin joitain kellonaikoihin sidottuja yhteisiä rukous- ja ylistyshetkiä, raamatunlukuhetkiä ja keskusteluhetkiä. Yhteisten hetkien lisäksi päivää rytmittävät Kiponniemen ruuat. Hetkien väliset ajat saat etsiä Jumalaa ja yhteyttä itsellesi luontaisella tavalla joko yksin tai työtovereidesi kanssa.

Hinta: tapahtuman todellinen hinta järjestäjälle on 220€/hlö. Toivomme, että saamme sponsorituella tiputettua osallistumismaksun noin sataan euroon. Jos seurakuntasi pystyy maksamaan osallistumisestasi todellisen hinnan, pystymme kohdistamaan sponsoritukea enemmän niille osallistujille, joiden seurakunta tai henkilökohtainen talous on tiukoilla sadankin euron suhteen. (Huomaathan, että näiden päivien tulisi olla osa työaikaasi, jolloin työnantaja maksaa kulusi)

Sponsorituen kanssa tapahtuman hinta on 130€. Jos tämä on ylitsepääsemätön este sinulle tai seurakunnallesi, ole yhteydessä JPn kanssa.

Ilmoittautuminen päiville tästä 3.3. klo 12 mennessä

Voimaantumispäivät 11-13.5.